torstai 5. heinäkuuta 2012

Tiedote 2/2012

Oheisen linkin alta löytyy osuuskunnan 16-6-2012 pidetyn varsinaisen kokouksen pöytäkirjat suomeksi ja ruotsiksi

Pöytäkirja 16.6.2012

Protokoll 16.6.2012

Osuuskunnan kokouksen jälkeisen keskustelun pääsisältö

Osuuskunnan kokouksessa ei tehty toiminnan kannalta merkittäviä päätöksiä koska osuuskunnan käytännön toiminta ei vielä ole käynnistynyt. Merkittävin syy tähän on Sipoon kunna passiivinen suhtautuminen osuuskunnan tavoitteisiin. Seuraava toimenpide on maastokartoituksen teettäminen, jonka tarkoituksena on runkoputken tarkoituksenmaukaisimman reitin selvittäminen. Kartoituksen teettämisestä ei ole vielä tehty päätöstä.

Osuuskunnan tiedusteltua kunnalta toisaalta sen halukkuutta taata osuuskunnan käytännön toiminnan mahdollistavan lainan ja toisaalta halukkuutta liittyä osuuskunnan jäseneksi (kunta omistaa kaksi kiinteistöä osuuskunnan suunnitellulla toiminta-alueella) vastauksen antamiseen kului noin vuosi. Sipoo ei ole tässä vaiheessa halukas takaamaan lainaa mutta on periaatteessa halukas liittymään osuuskunnan jäseneksi.

Kunnan suhtautumisen kannalta merkittävää saattaa olla vielä tänä vuonna laadittava kunnan vesiensuojeluohjelma. Jos osuuskunnan toiminta otetaan osaksi suunnitelmaa voi kunna suhtautuminen toimintaan muuttua. Kunnan tavoitteena on, että suunnitelma valmistuu alkusyksystä.

Osuuskunna hallitus seuraa seuraa myös kunnan suunnittelutilannetta tiiviisti ja informoi sen kehittymisestä.Seuraava hallituksen kokous on 12.7.2012.

Henrik Nysten



Huvudinnehållet i diskussionen som fördes efter det egentliga mötet

Vid andelslagets möte gjordes inga betydande beslut gällande andelslagets verksamhet eftersom verksamheten i praktiken inte ännu startat. Största orsaken till dettä är Sibbo kommuns passiva inställning till andelslagets målsättningar. Följande åtgärd är uppgörandet av en terrängundersökning, vars syfte är att planera den mest ändamålsenliga rutten för basledningen. Beslut om detta har inte ännu fattats.

När andelslaget sände en förfrågan till Sibbo kommun om dess villighet at dels gå i borgen för det lån som skulle möjliggöra andelslagets verksamhet i praktiken och dels villigheten att ansluta sig som medlem till andelslaget tog det ungefär ett år i anspråk att få svar. Kommunen är i detta skede inte villig att gå i borgen för lånet men är i princip villig att ansluta sig till andelslaget.

Det vattenskyddsprogram som kommunen har för avsikt att göra upp ännu detta år kan vara betydelsefullt för kommunens inställning. Om andelslagets verksamhet upptas som en del av programmet kan kommunens inställning ändras. Målsättningen är att programmet färdigställs under förhöstens lopp.

Andelslagets styrelse följer noggrant med också kommunens planeringssituation och informerar om utvecklingen. Följande styrelsemöte hålls den 12.7.2012.

Henrik Nysten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti